Vuosikertomus


VUOSIKERTOMUS 2010
 

Vuonna 2010 Turun Maailmankauppayhdistys ry:llä oli 21 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä. Yhdistyksen hallituksen jäseniä olivat Kimmo Leijala (puheenjohtaja), Jenni Kosonen (varapuheenjohtaja), Mikko Koskinen, Tuula Leppämäki, Mikko Kärkkäinen, Maaret Kukko ja Marjukka Jokela. Yhdistyksen sihteerinä toimi Erja Molkkari ja taloudenhoitajana Leena Helva.

Yhdistystoiminta

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 26.4. ja syyskokous 22.11. Yhdistyksen hallitus kokoontui säännöllisesti noin kahden viikon välein Maailmankauppa Aamutähden takahuoneessa.

Kauppatoiminta

Turun Maailmankauppayhdistys ry harjoitti liikevuonna 2010 kauppatoimintaa nimellä Maailmankauppa Aamutähti. Liiketilat sijaitsivat osoitteessa Eerikinkatu 5. Kaupan liikevaihto oli  48591.74 euroa. Tukkumyynnin arvo oli  12147.83 euroa, myymälämyynnin 34703.26 euroa ja myyjäismyynnin arvo 1584.83 euroa. Tilikauden alijäämä oli 19700.95 euroa.

Myyntitoimintaa ja maahantuontia hoidettiin palkattujen työntekijöiden, vaihtuvien harjoittelijoiden sekä vapaaehtoisten voimin. Yhdistyksen palkkaamana myymälävastaavana toimi elokuuhun 2010 saakka Erja Molkkari. Erja jäi elokuun alusta hoitovapaalle ja Aamutähdessä aloitti 1.8. uutena myymälävastaavana Elina Toivonen. Erja Molkkari perehdytti Elinan myymälävastaavan työhön 2-6.8. välisenä ajanjaksona.

Työharjoittelijoina vuoden aikana toimivat Saara-Veera Härmä, Juha Haapasaari, Adonika Ellä ja Niina Tammela. Lisäksi myymälässä oli palkkatukityöllistettynä Kaappo Toppari ja Taksvärkki-harjoittelussa Eero Suorsa.

Jatkoimme yhteistyötä lähinnä yhteydenpidon muodossa perulaisen Minkan, intialaisen St.Mary's -järjestön ja Guatemalassa sijaitsevien Aj Quenin ja San Juanin kanssa. Vuoden aikana teimme yhden tilauksen Aj Quenista, jota varten haimme Maailmankauppojen liitolta lainaa.

Yhdistys jatkoi Cafe Caracol -zapatistakahvin maahantuontia. Maahantuonti tapahtui yhteistyössä muiden suoratuontiryhmäläisten kanssa. Cafe Caracol kahviin käytettävät pavut ostetaan meksikolaiseen zapatistikapinaliikkeeseen kuuluvien pienviljelijöiden osuuskunnilta. Café Caracol on paahdettu ja pakattu Tampereen kehitysmaakauppayhdistyksen paahtimossa. Johan Ehrstedt toimi yhdistyksemme yhteyshenkilönä Caracol-asioissa.

Kävimme kauppaa kotimaisten maailmankauppojen, Kirjakahvilan, Ruohonjuuren, Aula Cafen (Klonk Oy:n), Uusi tuuli Ry:n, Ekolo Oy:n, Oy Makrobios Ab:n, Aduki Oy:n, Ole Hyvä Luonnontuote Oy:n, Frantsilan ja Kaiku Ethicalin kanssa.

Myyjäisiä ja muita tapahtumia

Osallistuimme Maailma Kylässä-festivaaleille Helsingissä 28.-30.5. ja Lohjalla pidetyille Reilun kaupan markkinoille 7.-9.5. Harjoitimme tapahtumissa myyjäis- ja tiedotustoimintaa. Aloimme suunnitella vuonna 2011 Turussa järjestettäviä Reilun kaupan markkinoita, mutta hanke peruuntui vähäisten resurssien takia.

Yhdistys järjesti Uusi Tuuli ry:n ja Maailmankauppa Juuttiputiikin tuottajavieraille, bangladeshilaisen Saidpur-Enterprises-tuottajayhteisön Md. Ghayasuddinille ja Sheuly Khatulle illanvieton Kirjakahvilassa 15.5.

Osallistuimme Aura Street Market –tapahtumaan 19.9. Myimme tapahtumassa tuotteitamme ja jaoimme tiedotusmateriaalia yhteistyökumppaneistamme. Tämän lisäksi otimme osaa 7.10. Eettisen kuluttamisen seminaariin Turun Ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun toimipisteessä. Paikan päällä harjoitimme tuttuun tapaan kaupankäyntiä ja tiedotusta.

Lisäksi yhdistys järjesti yhdessä Uusi Tuuli ry:n kanssa su 21.11. esittelyn Belgian reilun kaupan toiminnasta. Esittelijöinä oli Uuden Tuulen vieraat belgialaisesta 't Uilekot -järjestöstä, joka kuuluu kansainväliseen Oxfam-verkostoon.

Edellisten vuosien tapaan yhdistys osallistui Älä osta mitään -päivään 26.11 tarjoamalla kahvia ja osallistumalla kulutuskriittiseen keskusteluun. Myymälässä ei tuona päivänä myyty tuotteita ollenkaan.

Vuoden lopussa osallistuimme Demokraattisten naisten joulumyyjäisiin T-talolla sunnuntaina 19.12.

Tiedotus, koulutus ja toiminnan kehittäminen

Aamutähden internetsivut valmistuivat viimeinkin syksyllä. Sivujen osoite on www.aamutahti.net.

Järjestimme Aamutähden 25-vuotisjuhlanäyttelyn Turun pääkirjastossa. 1.-26.9. Näyttelyssä oli esillä valokuvia, mainoksia, flaijereita, tuotteita, tuottajaesittelyjä ymv. yhdistyksen ja kaupan toimintaan liittyvää materiaalia.

Yhdistyksen vapaaehtoisvastaavina toimivat vuoden aikana Jenni Kosonen ja Vilja Oltava. Lisäksi yhdistyksen myymälässä järjestettiin uusille vapaaehtoisille sekä yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille infotilaisuuksia.

Järjestimme Aamutähdelle logokilpailun, jonka voittajaksi valittiin Liisa Koskelainen. Liisa sai palkinnoksi 100 euron arvoisen lahjakortin Aamutähteen.

Maailmankauppojen liiton syyskokous pidettiin Tampereella 6.11., paikkana oli Hub Tampere. Elina Toivonen osallistui kokoukseen yhdistyksemme edustajana.

Työväenmuseo Werstaalla oli käynnissä kehitysmaaliikkeen tallennusprojekti. Werstas keräsi Maailmankaupoilta mm. tuotteita, valokuvia, lehtiä, esitteitä ja mainoksia. Päätimme lahjoittaa Werstaalle joitain tuotteita, tietoa ja kuvia Turun Maailmankauppayhdistyksen toiminnasta vuosien varrelta projektia varten.

Muuta tärkeää

Yhdistyksemme pitkäaikainen aktiivi ja ystävämme Jyri Jaakkola menehtyi Oaxacassa, Meksikossa aseellisen hyökkäyksen uhrina 27.4. Jyri Jaakkola ja Bety Cariño ammuttiin San Juan Copalan triqui-yhteisöön johtavalla tiellä. He osallistuivat rauhanomaiseen saattueeseen, joka oli viemässä yhteisöön humanitaarista apua. Kunnioitimme Jyrin muistoa toimittamalla adressin hautajaisiin ja osallistumalla Jyrin muistoksi järjestettyihin tilaisuuksiin kuluneen vuoden aikana. Näistä näkyvin oli Jyrin ja Betyn muistotilaisuus Turun kauppatorilla 27.10. jolloin tarjoilimme paikan päällä Caracol –kahvia.

Yleistä yhdistystoimintaa

Luomuruokapiiri toimi kaupan takahuoneessa entiseen tapaansa.

Osallistuimme Turku Treasure -karttaesitteeseen, jossa esiteltiin Turun keskustan alueen yrityksiä ja toimijoita. Kartassa on merkittynä kunkin osallistujan sijainti, aukioloajat ja toimenkuva lyhyesti. Kartan painos oli 5000-10000 kpl.

Vuoden mittaan pidimme myös epävirallisempia iltamia ruoan ja yhdessäolon merkeissä. Esimerkkinä illanvietto Cosmic Comic Cafessa 24.9. ja yhdistyksen pikkujoulut, jotka pidettiin perjantaina 3.12.